Kun copywriter heräsi yöllä

4:17

Hengitä rauhassa. Eiköhän se uni kohta palaile. Keskity sateen ropinaan.

Onneksi en ole veden alla. Siellä en pystyisi hengittämään.

Menisinkö toimintakyvyttömäksi uppoavassa laivassa? Eihän kenestäkään voi etukäteen tietää, miten toimii katastrofin iskiessä.

Toisaalta menen jäihin jo presentaatiotilanteessa. En osaa perustella ajatuksiani järkevästi. Lauseeni loppuvat aina johonkin typerään partikkeliin. Muut katsovat minua kummissaan. Pitikö sinun sanoa vielä jotain? Ei pitänyt, siinä oli kaikki, sori.

Ja jos joku sanoo yhdenkin poikkipuolisen sanan ideastani, alan epäillä sitä itsekin.

Miksi en tunne tervettä käsityöläisen ammattiylpeyttä työtäni kohtaan? Timpuri-Asko toteaa aina remontin jälkeen hymyillen, että eikös tullutkin hyvä. Miksi en osaa suhtautua samoin?

Kunpa minulla olisi Benedictin ääni. Koko huone hiljenisi astuessani sisään. Kaikki kuuntelisivat minua hiirenhiljaa.

Lämpöpatteri nakuttaa ärsyttävästi. En ole kiinnittänyt siihen päivisin huomiota. Kuinka paljon minulta menee viestejä ohi töissäkin? Hiljaisia signaaleja.

Minua pidetään varmasti ankeuttajana. Milloin viimeksi olen kehunut jotain kollegaa? Lempeästi ilman sarkastista vittuilua.

Miksi kaiken huumorin pitää olla ironiaa? Tai siis postmodernia ironiaa. Mitä se edes tarkoittaa? Oliko 1600-luvun noitavainojen aikaan ironia erilaista?

Miksi kaikkeen pitää liittää jokin etuliite? Milloin perussanoista tuli liian hentoja? Pelkkä tilanne ei enää riitä, pitää olla tilannekuva. Tahto yksin ei ole mitään, tarvitaan tahtotila. Ja kaikkien adjektiivien edessä kuuluu olla super.

Länsimaiden tulisi tyytyä vähempään. Eikä pelkästään sanoissa. Jatkuva pyrkimys kasvuun vie meidät tuhoon. Mitä se tarkoittaa markkinatalouden kannalta? Ja mainonnan.

Olen väistämättä pian työtön.

Kolmannen maailmansodan syttyessä Tommi pääsee varmasti valtion propagandaosastolle, mutta minä en tunne ketään merkkihenkilöitä.

Eikä minusta olisi katastrofialueella mitään hyötyä. Pystyisin kirjoittamaan hauskoja riimejä opastauluihin, siinä se.

Mira jaksoi opiskella joogaohjaajaksi. Mihin järkevään minä olen käyttänyt vapaa-aikani?

Miksi en osaa viljellä ja omista maata? Kannattaisi olla omavarainen.

Mietimmekö Folkin strategiaa liian lyhytnäköisesti? Mitä jos hallituksessa olisi joku Ekokapinasta? Lapsia ei maahan synny, olisiko Folkin järkevää alkaa senioritoimistoksi?

Miksi pieninkin muutos on niin vaikeaa? Työpaikan kulttuurissakin vaivaavat ne samat pienet ongelmat kuin 6 vuotta sitten. Niiden luulisi olevan helposti selätettävissä, mutta ei.

Yritä rauhoittua. Hengitä syvään. Mieti vettä, joka nousee. Ja laskee.

Maailma on kuin uppoava Titanic. Ja meidän ala mainostaa kannella esiintyvän orkesterin keikkaa. Voiko turhempaa olla?

Miksi käytän vertauskuvia vaikka en siedä niitä? Stephen King kirjoitti, että ainoa hyvä vertauskuva on ”haisee kuin paska”.

Miksi minä olen paska, mutta Erno ei? Häneltä onnistuu kaikki, minulta ei mikään. Kunpa hän ei olisi niin mukava. Kateus olisi niin paljon helpompaa.

Lopeta. Sixten Korkman sanoi, että optimismi on velvollisuus. Mieti siis hauskoja asioita.

Kuka oli se hassunniminen alkuperäiskansan päällikkö, jonka joukot seivästivät löytöretkeilijä Magalhãesin?

Jos minut seivästettäisiin trooppisella rannalla niin…

Nyt riittää. Parempi nousta ylös.

Mitenköhän suomalaiset ovat pelanneet yön NHL-kierroksella?

Teräväinen 2+2! Kiitos Teukka, tästä tulee vielä übersuperhyvä päivä!