Itsevarmuuden aakkoset

Tänään mieleni on askarrellut seuraavien business-haasteiden parissa:

Miksi ylihuomisen vastinpari on toissapäivä eikä alieilen? Mikä ihme on toissa?

Miksi urheiluselostuksissa käytetään häntäpäässä-termiä puhuttaessa letkan viimeisistä kisailijoista, mutta kärkisijan menijät eivät ole kuonopäässä?

Kuinka niin moni markkinointi-ihminen voi olla varma alan tulevaisuudesta?

Ainakin jos on somepostauksia uskominen.

Yksi vannoo vaikuttajien nimeen (vai creatoreitako ne nykyään ovat?), toinen toitottaa brändiä, kolmas pr:ää, neljäs luottaa tekoälyän pelastavaan voimaan. Miten heillä kaikilla voi olla niin kirkas visio? Kyynikko minussa sanoo jokaisen pelkäävän työpaikkansa puolesta, jolloin he käyvät hyökkäykseen laittamalla kaikki munat samaan koriin. Mutta onhan sekin mahdollista, että he ovat tosissaan uskonsa kanssa.

Olen kateellinen. Minäkin haluan pudota itsevarmuuspataan. En saa myytyä mitään, jollen itse usko tuotteeseeni.

”Jaa-a, en minä vaan tiedä”. Kukaan pöydän toisella puolella ei halua kuulla vastaukseksi havisevaa epäröintiäni. Mutta se saa nyt kelvata, sillä en ole ennustaja. Molemmissa ideoissa on potentiaalia, on mahdoton valita selkeää ykköstä. Tuotantovaiheessa on monta muuttujaa, jotka voivat joko lässäyttää tai nostaa lentoon kumman tahansa idean. Päättäkää te.

Jean-Luc Godard sanoi kerran haastattelussa lopettaneensa elokuvien tekemisen tajutessaan, että ei osaa enää valita parasta kamerakulmaa. Kaikissa on omat mahdollisuutensa.

Jos suuri ranskalaisohjaaja menettää itsevarmuutensa, eikö se ole sallittua myös järvenpääläiselle ex-ikkunanpesijälle? Ja eikö epävarmuus herätä luottamusta ja lisää keskinäistä yhteisymmärrystä jatkuvasti muuttuvassa maailmassa? Sokea päättäväisyys sulkee ovia.

Tai ehkä kukaan ei edes ole totuuden perässä. Jospa itsevarmuutta ihaillaan puhtaasti sen häpeilemättömän rohkeuden takia. Ei ole väliä onko asiantuntija oikeassa, tärkeämpää on että hän uskaltaa heittäytyä. Vaarana on olla totaalisen väärässä ja näyttäytyä ääliönä. Se vaatii pokkaa.

Kysymystulvassani käännyn alan asiantuntijoiden puoleen. Avaan Vauva.fi-sivuston.

Mulla ei ole tippaakaan itsevarmuutta ja silti ihastun aina vain itsevarmoihin miehiin. On se itsevarmuus vaan seksikästä.

Kiltti betamies on perseestä.

Vain jännämiehet ovat kunnollisia rakastajia.

Jos mieheltä puuttuu itsevarmuutta, hän poukkoilee käyttäytymisessään ja mielipiteissään kuin ilmapallo syysmyrskyssä.

Tämän perusteella ennusteeni on huono. Onneksi en ole sinkkuapajilla. Tai pörssiyhtiön toimitusjohtaja. Minun on pakko kasvaa betasuunnittelijasta alfaksi. Päätän aloittaa heti huomenna.

Sitä ennen mietin, miten ihmeessä puolapuiden keksijä Per Henrik Ling on aikoinaan onnistunut myymään tuotteensa jokaiseen suomalaiskouluun? Ala-asteella roikuin puolapuissa kokonaiset 3 kertaa. Herra Lingillä olisi minulle paljon opetettavaa.

“There is one sin which I have come to fear above all others: Certainty. Certainty is the great enemy of unity. Certainty is the deadly enemy of tolerance. Our faith is a living thing precisely because it walks hand-in-hand with doubt.”

– Kardinaali Thomas Lawrence elokuvassa The Conclave